Meillä on tapana ajatella, että samalla alueella asuvat
ihmiset olisivat tavoiltaan ja luonteeltaan samanlaisia. Suomalaisista pohjanmaalaiset
ovat yritteliäitä ja suorapuheisia, hämäläiset hitaita, savolaiset kieroja
ketkuja (anteeksi!) ja karjalaiset iloisia silloinkin kun itkettää. Tällainen
heimoajattelu elää varsinkin arkipuheessa vahvana, vaikka meille ei sitä enää opeteta.
Toisin oli ennen. Tänä päivänä elävä ajatus suomalaisista heimoista, heidän tavoistaan ja luonteistaan on pitkälti perua Zacharias (Sakari) Topeliuksen Maamme kirjasta,
joka julkaistiin ensimmäisen kerran ruotsiksi vuonna 1875. Tämä Suomen
erityispiirteitä, kansaa ja historiaa esittelevä, hyvin isänmaallinen kirja oli
tarkoitettu alempien luokkien lukukirjaksi ja sitä käytettiin kouluissa aina
1940-luvulle saakka. Joissain kouluissa sitä luettiin vielä 1960-luvulla.
Itsekin muistan lapsuudestani, että Maamme kirja oli hyllyssä ja varsinkin
isäni lueskeli siitä mielellään arvoituksia ja sanalaskuja. Ainakin pari vanhempaa
sisarustani oli sitä lukenut koulussa.
Maamme kirjassa eteläkarjalaiset eivät ole oma heimonsa,
vaan Saimaa on jakanut nykyisen Etelä-Karjalan alueen kahtia. Saimaan
itäpuolella ja Karjalankannaksella asuneet ovat kuuluneet karjalaiseen heimoon
ja Saimaan länsipuolella savolaiseen heimoon.
Karjalaisista Maamme kirja kertoo seuraavasti:
”Karjalainen on
solakka-ruumiinen, hänellä on ruskea, kähärä tukka ja elävät siniset silmät.
Hämäläisen rinnalla on Karjalainen enemmän avomielinen, ystävällinen, liikkuva
ja toimelias, mutta myöskin enemmän puhelias, kerskaavainen, utelias ja
pikavihainen. Matkustukset ja kauppa ovat hänelle mieluisia, hän kulkee pitkiä
matkoja omassa maassaan ja viepi tavaroitaan Wenäjälle. Hän on hellätuntoinen;
pian tulee hän surulliseksi ja pian taas iloiseksi; hän rakastaa leikkiä ja
kauniita lauluja, joita hänen omat lauluniekkansa tekevät. ” Tämän lisäksi
”Karjalaiset ovat iloista ja aulia väkeä, joka mielellään elää hyvästi ja
mielellään tarjoaa sekä antaa toisillekin.” Muistaapa Topelius myös mainita,
että ”Etelä-Karjalassa leipoo emäntä joka päivä lämmintä leipää.” ”Karjalainen
on kuin päivänpuoli Suomen kansasta: avomielinen, kohtelias, vilkas ja
kevytmielinen, helposti ohjattava ja helposti eksytetty, herkkäuskoinen kuin
lapsi, ei kuitenkaan ilman suomalaisen itsepintaisuutta, mutta herkkä
oppimaan.”
Savolaiset puolestaan asuttavat Saimaan länsirantoja. He
ovat tiedonhakuisia ja hyväpäisiä, ja tästä syystä ovat asuttaneet Saimaan
rannat karjalaisia aiemmin ja ovat siksi myös varakkaampia. ”Savolainen on ymmärtävämpi ja omaa etuansa
enemmän katsova mies, kuin hyväntahtoinen Karjalainen.” Savolaisen hevoset
juoksevat kovempaa ja lehmät lypsävät enemmän.
Tässä kohtaa kyllä hymyilyttää. Vai tällaisia
eteläkarjalaiset ovat. Tämähän on kuin horoskooppia lukisi. Tietysti piirteistä
voi poimia ne miellyttävimmät ja uskoa sitten siihen. Onhan siellä tuttuakin –
kauppaa Venäjän kanssa on käyty ja Venäjä-osaamista on korostettu aina näihin
päiviin saakka.
Tutkijat ovat myös hämmästelleet kuinka kauaskantoisia
vaikutuksia Maamme kirjalla on ollut. Ajatus iloisista karjalaisista elää vahvana esimerkiksi matkailumainonnassa. Mainoksissa ei kansanluonteen negatiivisempia puolia haluta tuoda esille, mutta Internetin ihmeellisessä maailmassa silmiini osui Ylen Sari Lehtisen kirjoitus ”Lappeenrannan tapa” vuodelta 2013,
jossa hän pilke silmäkulmassa (näin uskallan tulkita) pohdiskelee onko iloinen
lappeenrantalainen vain myyttinen olento. Lehtinen kirjoittaa, että ”vilkkaat ja iloiset karjalaiset, joina
me lappeenrantalaiset haluamme itsemme mieltää, ovat kuolleet sukupuuttoon jo valovuosia
sitten. Jäljelle on jäänyt kyynisiä kyttääjiä, arjen ankeuttajia ja
kateellisia, kaveria varauksella tarkkailevia kanssaihmisiä”. Ei mikään
mairitteleva kuva. Veistä haavassa kääntääkseen Lehtinen vielä kehaisee Imatraa
– siellä on löydetty yhdessä tekemisen ”sampo” ja ihmiset ovat innolla mukana
yhteisissä touhuissa. Kirjoitukseen on tullut peräti 53 kommenttia, joten
jonkinlaista vastakaikua kirjoitus on alueen ihmisissä herättänyt. Osa
kommentoijista on Lehtisen kanssa samaa mieltä, osa vastustaa. Osa on ottanut
kirjoituksen hyvinkin vakavasti, osa huumorilla.
Ehkäpä heimoajattelussa on ollut jotain perääkin eikä kyse
ole ollut vain stereotyypioista tai kulttuurista piirteistä, sillä muutamia vuosia sitten
tarkastettu väitöskirja paljasti, että länsi- ja itäsuomalaiset eroavat
geneettisesti toisistaan hämmästyttävän paljon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti