En ole ainoa, joka on kiinnittänyt asiaan huomiota. Vuonna 2015 Helsingin Sanomissa oli toimittaja Suvi Aholan kirjoittama juttu naisten esiintymisestä historian oppikirjoissa. Ahola oli käynyt läpi peruskoulun historian oppikirjoja ja etsinyt kirjoista naisten nimiä. Peruskoulun 7. luokan oppikirjasta hän kirjoittaa seuraavasti: ”Ensimmäinen nainen mainitaan kirjan sivulla 33. Hän on Fredrika Runeberg, joka jäi kirjailijana "paljolti aviomiehensä varjoon". Seuraavaa naisen nimeä saa taas odottaa kolmisenkymmentä sivua. Sitten esitellään brittiläinen "ompelijatyttö Magdalena. Hän kuvaa sortumistaan prostituoiduksi. Miesten nimiä tähän väliin on mahtunut 15.” Aholan johtopäätöksenä on, että naisten näkyvyys historiankirjoissa on edelleen huono.
Kuinka monta naista muistatte omilta historian tunneiltanne? Nobelisti Marie Curien? Suomalaisista ehkä kirjailijat Minna Canthin ja Hella Wuolijoen? Kauneuskuningatar Armi Kuuselan? Toivottavasti presidentti Tarja Halosen? Entäpä eteläkarjalaiset vaikuttajanaiset? Rouva Ellen Svinhufvud? Valtioneuvos Riitta Uosukainen?
Vaikka pelkkä nimien luetteleminen tai laskeminen ei tietenkään kerro koko totuutta, on kuitenkin sääli, että naisen rooli historiassa on pitkään ollut tulla näkyväksi miesten kautta, ei aktiivisina, itsenäisinä toimijoina. Naiset on yleensä myös määritelty sen ja sen tyttäreksi tai sen ja sen vaimoksi. Tämä on surullista, vaikka tavallaan kyse on myös ajan kuvauksesta sille tyypilliseen tapaan. Suvi Aholan jutussa historian oppikirjojen toimittajat kertoivat lisänneensä kirjoihin naisten elämästä kertovaa kuvitusta, koska nimien määrissä ei millään voida päästä tasapuolisuuteen. Kuvat naisista ovatkin mielenkiintoisia. Kun itse silmäilin muutamien Etelä-Karjalan paikallishistorioiden kuvituksia, naiset ovat perinteisissä rooleissa. He näyttävät usein ahkeroivan erilaisissa askareissa - heinätöissä, pyykinpesussa tai kotitöissä. 1950-luvulle tultaessa naiset muuttuvat hyvin pukeutuneiksi kodin hengettäriksi, jotka huolehtivat siitä, että perhe voi hyvin ja uusi keittiö on kiiltävä. Tapojen lisäksi kuvat kertovat meille samalla tietyn ajan ihanteista. Lukijan tulisikin osata tulkita kuvia, tutkijasta puhumattakaan.
 |
| Nämä kuvat ovat Lemin ja Luumäen historioista. Molemmat teokset sisältävät monenlaisia valokuvia naisista ja heidän askareistaan. |
Naisten asemaa ja merkitystä historiassa tarkasteltaessa puhutaan myös ns. ”naishistoriasta”. Itselleni on opiskeluajoilta jäänyt mieleen yhtenä mielenkiintoisimmista luennoista professori (emerita) Irma Sulkusen luento kirjastaan ”Retki naishistoriaan”. Sulkunen kertoi meille nuorille opiskelijoille tuolloin myös siitä, kuinka hänen näkökulmansa oli herättänyt ankaraa kritiikkiä naistutkijoiden piirissä. Hän kun ei kirjassaan ylistänytkään perinteisiä naisliikkeitä, vaan kirjoitti yläluokan naisten ajaneen vain omaa etuaan, ei suinkaan kaikkien naisten etuja. Historiantutkija Aura Korppi-Tommola on kirjoittanut Tieteessä tapahtuu -lehteen erinomaisen katsauksen naishistorian tutkimukseen liittyen. Klik Hän painottaa kirjoituksessaan, että ”Hyvä tutkija tarkastelee menneisyyden naisia yhteisönsä jäsenenä ja tällä tavalla naishistoria tulee osaksi kaikkien historiaa: naiset, lapset, perheet, miehet ovat aina eläneet kuitenkin yhdessä.”
Korppi-Tommola on mielestäni oikeassa. Onneksi myös tutkijat ovat tiedostaneet tämän ja selkeästi pohtineet, kuinka naisista historiassa kirjoitetaan. Esimerkiksi Viipurin läänin historiassa professori (emeritus) Tapio Hämynen kirjoittaa naisten merkityksestä 1920–30 –luvuilla seuraavasti: ”Naisten merkitys Viipurin läänin karjatalouden kehittämisessä oli keskeinen. Maaseudun tuotantosuunnan muutos nosti naisten perinteiset työt, karjanhoidon ja maitotalouden, myös kansantaloudellisella tavalla merkittävään asemaan. Näiden elinkeinojen kehittämiseen alettiin kiinnittää huomiota.
Kuten huomaamme, on myös tutkijan käyttämillä sanavalinnoilla merkitystä. Kun tutkija kirjoittaa, että naisilla oli keskeinen rooli, niin me ajattelemme naisten olleen tärkeitä. Jos tutkija olisi kirjoittanut ainoastaan asian ”miehisempään” puoleen, naisten rooli olisi jäänyt näkymättömäksi.
Tässä on itse asiassa syy miksi istun tässä kirjoittamassa tätä tekstiä. Kyse on siis historiaa kirjoittavien tutkijoiden tavasta nähdä ja arvioida alueita ja ilmiöitä ja näihin vaikuttavia tekijöitä. Vaikka arjen tarkastelu on viime vuosina saanut historiassakin lisää näkyvyyttä, olen silti huolissani siitä, kuinka monenlaiset ihmisryhmät jäävät historiankirjoituksessa näkymättömiksi.
Millaista olisi Etelä-Karjalan historia naisten kautta kirjoitettuna? Mitä sinä naisena haluaisit historiankirjoista lukea?
Lähteitä ja muuta luettavaa:
- Tapio Hämynen (2010) Toimeentulo ja elinkeinot Viipurin läänissä 1917–1939. Teoksessa Viipurin läänin historia, VI Karjala itärajan varjossa. Yrjö Kaukiainen ja Jouko Nurmiainen (toim.), s. 89 -136.
- Aura Korppi-Tommola (2004) Naisliikkeen ja naishistorian vuorovaikutus. Tieteessä tapahtuu 2/2004.
- Riitta Mäkinen & Marja Engman (toim.) (2015) Naisten aika.
- 100 vuotta naisen elämää ja tekoja.
