Positiivinen ja vieraanvarainen vai kateellinen ja selkäänpuukottaja?

Meillä on tapana ajatella, että samalla alueella asuvat ihmiset olisivat tavoiltaan ja luonteeltaan samanlaisia. Suomalaisista pohjanmaalaiset ovat yritteliäitä ja suorapuheisia, hämäläiset hitaita, savolaiset kieroja ketkuja (anteeksi!) ja karjalaiset iloisia silloinkin kun itkettää. Tällainen heimoajattelu elää varsinkin arkipuheessa vahvana, vaikka meille ei sitä enää opeteta.

Toisin oli ennen. Tänä päivänä elävä ajatus suomalaisista heimoista, heidän tavoistaan ja luonteistaan on pitkälti perua Zacharias (Sakari) Topeliuksen Maamme kirjasta, joka julkaistiin ensimmäisen kerran ruotsiksi vuonna 1875. Tämä Suomen erityispiirteitä, kansaa ja historiaa esittelevä, hyvin isänmaallinen kirja oli tarkoitettu alempien luokkien lukukirjaksi ja sitä käytettiin kouluissa aina 1940-luvulle saakka. Joissain kouluissa sitä luettiin vielä 1960-luvulla. Itsekin muistan lapsuudestani, että Maamme kirja oli hyllyssä ja varsinkin isäni lueskeli siitä mielellään arvoituksia ja sanalaskuja. Ainakin pari vanhempaa sisarustani oli sitä lukenut koulussa.

Maamme kirjassa eteläkarjalaiset eivät ole oma heimonsa, vaan Saimaa on jakanut nykyisen Etelä-Karjalan alueen kahtia. Saimaan itäpuolella ja Karjalankannaksella asuneet ovat kuuluneet karjalaiseen heimoon ja Saimaan länsipuolella savolaiseen heimoon.

Karjalaisista Maamme kirja kertoo seuraavasti:

”Karjalainen on solakka-ruumiinen, hänellä on ruskea, kähärä tukka ja elävät siniset silmät. Hämäläisen rinnalla on Karjalainen enemmän avomielinen, ystävällinen, liikkuva ja toimelias, mutta myöskin enemmän puhelias, kerskaavainen, utelias ja pikavihainen. Matkustukset ja kauppa ovat hänelle mieluisia, hän kulkee pitkiä matkoja omassa maassaan ja viepi tavaroitaan Wenäjälle. Hän on hellätuntoinen; pian tulee hän surulliseksi ja pian taas iloiseksi; hän rakastaa leikkiä ja kauniita lauluja, joita hänen omat lauluniekkansa tekevät. ” Tämän lisäksi ”Karjalaiset ovat iloista ja aulia väkeä, joka mielellään elää hyvästi ja mielellään tarjoaa sekä antaa toisillekin.” Muistaapa Topelius myös mainita, että ”Etelä-Karjalassa leipoo emäntä joka päivä lämmintä leipää.” ”Karjalainen on kuin päivänpuoli Suomen kansasta: avomielinen, kohtelias, vilkas ja kevytmielinen, helposti ohjattava ja helposti eksytetty, herkkäuskoinen kuin lapsi, ei kuitenkaan ilman suomalaisen itsepintaisuutta, mutta herkkä oppimaan.”

Savolaiset puolestaan asuttavat Saimaan länsirantoja. He ovat tiedonhakuisia ja hyväpäisiä, ja tästä syystä ovat asuttaneet Saimaan rannat karjalaisia aiemmin ja ovat siksi myös varakkaampia. ”Savolainen on ymmärtävämpi ja omaa etuansa enemmän katsova mies, kuin hyväntahtoinen Karjalainen.” Savolaisen hevoset juoksevat kovempaa ja lehmät lypsävät enemmän.

Tässä kohtaa kyllä hymyilyttää. Vai tällaisia eteläkarjalaiset ovat. Tämähän on kuin horoskooppia lukisi. Tietysti piirteistä voi poimia ne miellyttävimmät ja uskoa sitten siihen. Onhan siellä tuttuakin – kauppaa Venäjän kanssa on käyty ja Venäjä-osaamista on korostettu aina näihin päiviin saakka.

Tutkijat ovat myös hämmästelleet kuinka kauaskantoisia vaikutuksia Maamme kirjalla on ollut. Ajatus iloisista karjalaisista elää vahvana esimerkiksi matkailumainonnassa. Mainoksissa ei kansanluonteen negatiivisempia puolia haluta tuoda esille, mutta Internetin ihmeellisessä maailmassa silmiini osui Ylen Sari Lehtisen kirjoitus ”Lappeenrannan tapa” vuodelta 2013, jossa hän pilke silmäkulmassa (näin uskallan tulkita) pohdiskelee onko iloinen lappeenrantalainen vain myyttinen olento. Lehtinen kirjoittaa, että ”vilkkaat ja iloiset karjalaiset, joina me lappeenrantalaiset haluamme itsemme mieltää, ovat kuolleet sukupuuttoon jo valovuosia sitten. Jäljelle on jäänyt kyynisiä kyttääjiä, arjen ankeuttajia ja kateellisia, kaveria varauksella tarkkailevia kanssaihmisiä”. Ei mikään mairitteleva kuva. Veistä haavassa kääntääkseen Lehtinen vielä kehaisee Imatraa – siellä on löydetty yhdessä tekemisen ”sampo” ja ihmiset ovat innolla mukana yhteisissä touhuissa. Kirjoitukseen on tullut peräti 53 kommenttia, joten jonkinlaista vastakaikua kirjoitus on alueen ihmisissä herättänyt. Osa kommentoijista on Lehtisen kanssa samaa mieltä, osa vastustaa. Osa on ottanut kirjoituksen hyvinkin vakavasti, osa huumorilla.

Ehkäpä heimoajattelussa on ollut jotain perääkin eikä kyse ole ollut vain stereotyypioista tai kulttuurista piirteistä, sillä muutamia vuosia sitten tarkastettu väitöskirja paljasti, että länsi- ja itäsuomalaiset eroavat geneettisesti toisistaan hämmästyttävän paljon. 

Miten sinä kuvailisit eteläkarjalaisia? Millä tavoin me eroamme muista? Keitä nämä muut ovat?

Kursiivilla kirjoitetut pätkät ovat suoria lainauksia Topeliuksen Maamme kirjasta. Sitä voi lukea vaikkapa osoitteessa https://fi.wikisource.org/wiki/Maamme_kirja . Teoksesta löytyy tietoa myös Joensuun maakunta-arkiston verkkonäyttelystä.